Arvoisa herra puhemies! Tämä Naton tietoturvasopimus on yksi osa jo täälläkin aikaisemmin useampaan kertaan todettua Nato-jäsenyysprosessia ja on keskeinen elementti sille, että tietoja vaihdetaan liittokunnan jäsenten välillä ja uusimman, 31. jäsenmaan mukaan tullessa myös Suomen kanssa. Toivonkin, että tämä hallituksen esitys etenee eduskunnassa nopeasti — luonnollisesti myös asianmukaisesti mutta myös nopeasti — koska tietojenvaihto on Nato-jäsenyytemme keskeisin työkalu näin rauhan ja edes suhteellisen vakaiden aikoja kyseessä ollen. Tiedusteluvalvontavaliokunta, jota sain kunnian viime kaudella täällä eduskunnassa vetää, kiinnitti omassa lausunnossaan huomiota siihen, että Nato-jäsenyys tulee tuomaan meille korkean tietoturvan vaateen asioita ja prosesseja ja niin edelleen, joita nyt viedään eteenpäin. Yksi keskeinen osa aikaisempaa aikaa, jolloin olimme sotilaallisesti liittoutumattomia, oli huolehtia siitä, että maanpuolustukseen liittyvien keskeisten asioiden tai ulkopolitiikkaan liittyvien keskeisten asioiden osalta eduskunnan tiedonsaantioikeus turvataan, ja tämä käytäntö on ollut puolustusvaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa, eduskunnan valiokunnissa, historiallisesti hyvin toimiva ja hyvin vahva. Tähän ulkoministerin puheenvuoron loppuosassa vähän viitattiinkin, siihen, että eduskunnan tiedonsaantioikeus tullaan turvaamaan ja tähän tullaan erityisesti jatkossakin perehtymään. Osaatteko vielä tässä vaiheessa jollain tavalla tarkemmin kuvata, tuoko Nato-jäsenyys näihin korkeaan tietoturvaan ja tietoriskiin liittyviin asioihin jotain uutta elementtiä puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnalle, kun näistä asioista kerrotaan, suhteessa siihen aikaan, kun olimme vielä sotilaallisesti liittoutumattomia, joskin Naton rauhankumppaneita, joskin hyvin vahvasti Euroopan yhteiseen turvallisuuteen panostava kansa? Nyt tämä asetelma on toisenlainen, ja onneksi tässä maailmantilanteessa tilanne on niin, että Suomi on Naton jäsen ja ennen kaikkea eduskunnassa on tälle jäsenyydelle vahva tuki.
Mika Kari
SDPHämeen vaalipiiri